THINK PINK I
17.3.-2.4.2015

Tuula Aalto
Jari Järnström
Eeva Kokki
Jertta Ratia
Päivi Uljas


Sitä on nykyään joka puolella!
Aikuiset naiset pukeutuvat siihen, aiemmin roosaa näki enimmäkseen pikkutytöillä.
Nyt jopa miehet, uutisankkurit ja muut julkkikset edellä, valitsevat vaaleanpunaisen paidan tai solmion.
Mainonta on ottanut pinkin omakseen huomioväriksi keltaisen tilalle.
Yritysten logoissa väri ei ole enää erikoisuus.
Galleria viileä punaisellahan se on jo nimessä ja voidaan kääntää englanniksi: Gallery Cool Red.

Tänä keväänä gallerian 10-vuotisjuhlan jatkuessa Viileä punainen esittelee Think Pink 1 näyttelyssä viiden taiteilijan visioita ihanan ärsyttävästä pinkistä.
Virkisty väristä, antaudu unelmoimaan. Taide on hetki huolten yläpuolella.


Curriculum Vitae

Yhteystiedot

Tuula Aalto
s.1959 Helsinki
www.tuula-aalto.fi
Työhuone: Taidekortteli, Pulttitie 16, Roihupelto
Hiding in the colorfields, Tuula Aalto kuva Tuula Aallosta


Taidekoulutus

1998 – 2001
Taidemaalari, Pekka Halosen akatemia (PHA)
1997 – 1998
Akvarellimaalauskurssi, Itä-Helsingin taiteilijaseura
1992 – 1995
Akvarelli- ja pastellimaalauskursseja, Itä-Helsingin työväenopisto
1986 – 1987
Kuvataidekurssi, Haminan kansalaisopisto
1978 – 1980
Elävän mallin piirtämistä, Vapaa taidekoulu


Yksityisnäyttelyt

2014
Galleria Johan S. Helsinki
2013
Pastellimaalauksia, Promenadigalleria (yläkerta), Hyvinkää
2012
Retkiä värikentillä, Galleria Viileä punainen, Helsinki
2010
Galleria Maria, Helsinki
2009
Väripuutarhurin päiväkirja, Gardenian galleria, Viikki, Helsinki
2008
Suomen Merimieskirkon pappila, Bryssel, Belgia
2007
K Gallery, Bryssel, Belgia
2006
K Gallery, Tibor Dengyel / Aalto, Bryssel, Belgia
2004
Galleria Johan S, Eteläranta, Helsinki
2000
Galleria Maria, Anne-Maria Björninen / Aalto


Yhteisnäyttelyt, jyrytetyt

2013
Nordisk Akvarell 2013, 16th ECWS International Watercolor Exhibition, Løten, Norja
2011
Ars Jok´ Vars, Jokivarren koulukeskus, Jämsä
2008
Satama ja Meri SAy, Forum Marinum, Turku
2005
SKjL vuosinäyttely, Porvoon Taidetehdas
2004
Värien kesä 2, SAy, Retretti
2003
Virtaa, Uudenmaan aluenäyttely, Porvoon Taidetehdas
2003
Värien lumo, SAy, Emil Cedercreutzin museo, Harjavalta
2003
Taidemylly, PHA:n opettajia ja oppilaita, Keravan taidemuseo
2002
Minun Helsinkini, SAy, Sanomatalon Mediatori, Helsinki


Yhteis- ja ryhmänäyttelyt, kutsuttuna

2015
Think Pink, Galleria Viileä punainen, Helsinki
(Jari Järnström, Eeva Kokki, Jertta Ratia, Päivi Uljas, Aalto)
2013
Siirtymiä, Galleria Viileä punainen, Helsinki
(Eeva Kokki, Mika Törönen, Virve Nyman, Mauri Laukkanen, Aalto)
2012
Bela Biennial, AVA Gallerian kutsumana, Galeria do Palácio, Porto, Portugali
2007
50e Anniversaire du traite de Rome, K Gallery, Bryssel, Belgia
2006
Artistes du nord et de l’est de l’europe, K Gallery, Bryssel, Belgia


Muut yhteis- ja ryhmänäyttelyt

2014
Kriisi, HTS:n syysnäyttely, Galleria Rantakasarmi, Helsinki
2013
Valo, HTS:n kesänäyttely, Stoan galleria, Helsinki
2014 -2011
HTS:n taidelainaamon näyttelyitä: Joulu kukkii, Muistojen joulu, Sininen hetki, Party time, Keltainen, Unikuvia, Kaupungin kesä
2010
Mennään metsään, HTS:n kesänäyttely, Galleria Rantakasarmi, Helsinki
2002
Aarteenetsijät, PHA:sta valmistuneita, Kaapelitehdas, Helsinki
2001
PHA:n päättötyönäyttely, Kaapelitehdas, Helsinki


Muu taiteellinen toiminta

2002 – 2010
Kuvitustyötä Aallon Tilitoimisto Oy:n asiakaslehteen
2009-
Akvarellimaalauksen opetustyö Roihuvuoren srk:ssa
2010- 2011
Mannerheimin lastensuojeluliiton kuvataidekerhon ohjaaja


Kokoelmat


Yritysten ja yksityiskokoelmat


Teoksia julkaisuissa ja keskeisimmät arviot


Nordisk Akvarell 2013 näyttelyjulkaisu

Bela Biennial näyttelyjulkaisu 2012

SAy:n näyttelyjulkaisut 2008, 2003 ja 2001

Näyttelyarvio yksityisnäyttelystä, Anne Rouhiainen, HS 18.9.2004


Jäsenyydet


Taidemaalariliitto, kokelasjäsen 2004 – 2013

Helsingin taiteilijaseura

Suomen Akvarellitaiteen yhdistys

Jari Järnström   CV:n tiivistelmä

Taidemaalari, kuvataiteen maisteri
s. 1960 Lahti, asuu ja työskentelee Helsingissä
kuvataiteilijamatrikkeli,
Thinking, Jari Järnström kuva Jari Järnströmista


TAIDEKOULUTUS

2001-2003
Kuvataideakatemia, kuvataiteen maisteri
1984-1988
Kuvataideakatemia, maalauslinja


YKSITYISNÄYTTELYT

2014
People, Spaces and Places, Galerie Pleiku, Berliini, Saksa
2014
Ihmiset, tila ja paikat, Galleria Bronda, Helsinki
2013
Movement, Ava Galleria, Helsinki
2012
Rautavirtaa, Galeria Katariina, Helsinki
2012
Valosta ja pimeydestä, Galleria Carree, Kuopio
2011
Galleria Kapriisi, Tampere
2011
Jokamiehiä ja -naisia, Galleria Aarni, Tapiola, Espoo
2009
Sankareita, Suomi-Keskus - Finnland-Zentrum, Berliini, Saksa
2009
Kuviteltuja sankareita, Galleria Uusitalo, Helsinki
2009
Sankareita ja pyhimyksiä, GalleriaKONE, Hämeenlinna
2008
Maalauksia, Galleria Napa, Rovaniemi
2007,-04,-01
Galleria Bakeliittibambi, Helsinki
2006
Galleria Saskia, Tampere


RYHMÄ- JA YHTEISNÄYTTELYT

2015
Think Pink 1, Galleria Viileäpunainen, Helsinki
2014
Interaction of Nordic and Brazilian Art, International ARTS Coalition, New York
2013, -14
New Yorkin taidemessut, Artexpo New York, USA
2012
Die Zeit – Aika, Galerie Wagner + Partner, Berliini, Saksa
2012
Greative Moments in London 2012, the Brick Lane Gallery, Lontoo, Englanti
2012
Palikka ooppera – kun suuri rumpu soi, Keravan taidemuseo Sinkka, Kerava
2012
Aika, Taivaallinen akatemia, Linnagalerii, Viljandi, Viro
2012
Matkan jälkiä, Anttinen, Bruun-Järvenpää, Järnström, Malin-Pötry, Imatran taidemuseo
2012
BELA 2012 Biennial of European and Latin American Contemporary Art, Porto, Portugali
2012
Sota vai rauha? SKJL:n näyttely, Etelä-Karjalan taidemuseo, Lappeenranta
2011
Creative Moments – Kunst aus Finnland in Berlin, Galerie Forum Berlin am Meer, Berliini
2010
Creative Moments, The Finnish Contemporary Art in Japan 2010, Gallery SoHo, Osaka
2009
6. Novosibirskin grafiikan biennaali, Novosibirskin valtiollinen taidemuseo, Venäjä
2009
200 Märkesåret 1809, Galleri Konst i Karlstad, Karlstad, Ruotsi
2008
Arte Finlandesa 2008, MuBE–Museu Brasileiro da Escultura, Sao Paulo, Brasilia
2005
Firenzen kansainvälinen 5. nykytaiteen biennaali, Firenze, Italia


PALKINNOT

2010, -09, -07, -06
Kunniamaininnat Internet näyttelyistä www.artoteque.com, Lontoo, Iso-Britannia


TEOKSIA KOKOELMISSA JA JULKISET TEOKSET


Suomen valtio, Helsingin kaupungin taidemuseo, Tuusulan kunta, Orimattilan kaupunki,
Järvenpään seurakuntaopisto, Setec Oy, Korson kirkon alttarimaalaus


STIPENDIT JA APURAHAT

2015
Taiteen edistämiskeskus, matka-apuraha
2013
Taiteen edistämiskeskus, näyttökorvausapuraha
2010
Valtion kuvataidetoimikunta, yksivuotinen taiteilija-apuraha


JÄSENYYDET TAITEILIJAJÄRJESTÖISSÄ


Taidemaalariliitto, MUU, Helsingin Taiteilijaseura, Lahden Taiteilijaseura, KuumArt, Viipurin Taiteilijaseura


LUOTTAMUSTOIMET

2004-2008
Helsingin Taiteilijaseuran hallituksen puheenjohtaja


TAITEEN OPETUS

1991-
Tuusulan kansalaisopisto

EEVA KOKKI

s. 1957, Kuusjärvi
Itämerenkatu 8 E 106
00180 Helsinki
050-5535077

Kepeydestä 1, Eeva Kokki kuva Eeva Kokista


OPINNOT

1996-2000 Vapaa Taidekoulu
1995-1996 Vapaa Taidekoulu, Värin hahmotus
kursseja: grafiikka, lyijylasi, lasimaalaus
1986 TAIK koul.keskus, täyd.koulutus
1981-1984 Helsingin maalariammattikoulu, 1984 Maalarin ammattitutkinto
1978-1980 Kajaanin kotiteollisuuskoulu, puuseppä
1976 Ilomantsin lukio, yo


YKSITYISNÄYTTELYT

2015 Pop up - näyttely, Viileä punainen, Helsinki
2012 Jää hiljaisuus, Galleria Uusi Kipinä, Kymi, Lahti
2012 Arabianrannan kirjasto, Helsinki
2012 Pintailmiöitä, Galleria Kohina, Joensuu
2011 Arthur, Helsinki
2009 Olomuotoja, Viileä punainen, Helsinki
2009 Rikhard, Helsinki
2007 Metallia, Huuto Viiskulma, Helsinki
2007 Varjoja, kuvia, Viileä punainen, Helsinki
2004 Taidelainaamo, Rikhardinkadun kirjasto, Helsinki
2004 Omia ympyröitä, Gjutars, Vantaa
2003 Suomen Paperitaidegalleria, Kuusankoski
2003 Malmitalon Galleria, Helsinki
2001 Kätkössä-esillä, Laterna Magica, Helsinki


RYHMÄ- JA YHTEISNÄYTTELYT

2015 Think pink 1, Viileä punainen, Helsinki
2014 Tuubit auki työhuoneilla, TML juhlavuoden tapahtuma
2013 Taiteilijakirjanäyttely, Katariina, Helsinki
2013 Art Fair 2013, Kaapelitehdas, Helsinki
2013 Valo, HTS kesänäyttely, Stoa Helsinki
2013 Siirtymiä, Viileä punainen, Helsinki
2012 Art Fair 2012
2011 Sohvataulu, Viileä punainen, Helsinki
2011 Art Fair Suomi 2011, Helsinki
2011 Kolin taiteilijasymposium, Koli
2011 Jälki-istunto, galleria Rantakasarmi, Helsinki
2010 HTS kesänäyttely, myös, 2007, 2006, 2005, 2004, 2003, 2002, 2001, 2000,
galleriat Rantakasarmi ja Katariina, Helsinki
2008 Ilmapiiri, Kanneltalo, Helsinki
2008 Uudet maan kuvat, Sipoo, Artborg
2007 Minimi, Skjl 07, K.H .Renlundin museo, Kokkola
2007 Syvää Purppuraa, Skjl,Llapinlahden taidemuseo
2007 Mustat neliöt, Viileä punainen, Helsinki
2006 Kaiku, taidekeskus Ahjo, Joensuu, Hyvärinen- Hyypiä- Juva- Kokki
2004 Tilassa, galleria Rantakasarmi, Helsinki, Försti- Hyypiä- Kokki- Leppikangas
2004 Uudet maan kuvat, Porvoon taidetehdas
2003 Töitä, Vuotalon galleria, Helsinki, Kokki- Rautalahti- Turunen
2003 Palasia, Poriginal, Pori, Försti- Hyypiä- Kokki- Leppikangas
2002 Stabs, Korppoo, Kokki- Turunen
2002 Art goes Kapakka, myös 2001, Rytmi, Helsinki, Kokki- Karvonen- Juga
2002 Lähellä pintaa, Brinkkalan galleria, Turku, Försti- Hyypiä- Kokki
2001 Useampi Kokki, Piirolan Piha, Ilomantsi, Pertti Kokin kanssa
2000 Suomen Taiteilijain 105. vuosinäyttely, Helsingin Taidehalli
2000 Napakymppi, Vapaan Taidekoulun lopputyönäyttely, Helsinki
1999 Olkkalan kartanon kesänäyttely, Vihti
1999 Tusina maalareita, Stoan galleria, Helsinki
1997 Taiteiden ilta, Kaapeliravintola, Helsinki


APURAHAT

2011 Taiteen keskustoimikunta
2004 Alfred Kordelinin säätiö
2003 Oskar Öflunds Stiftelse
2003 Suomen Paperitaidegalleria
2002 Uudenmaan Taidetoimikunta


OPETUS


Vapaa Taidekoulu
Kursseja


KOKOELMAT


Teoksia yritysten ja yksityisissä kokoelmissa


JÄSENYYDET


Taidemaalariliitto

Muu ry

Helsingin taiteilijaseura


MUUTA

1998 Helsingin Kaupungintalon julkisivukulissi, Henri Pullan työryhmän jäsen. Vuoden esteettinen teko 1998
1995 Pro Arte - Taidon Puolesta, näyttely nykypäivän suomalaisesta käsityötaidosta ja osaamisesta. Pohjoismaissa kiertäneessä näyttelyssä marmorointeja ja ootrauksia.
1992 Fazer Kluuvikadun kahvilan 1930-l. seinämaalauksen rekonstruktio (Kari Malmgrenin kanssa ) sekä kupolisalin kultaukset, Entisöinti Pullan töinä
1981-2000 maalarin ja entistäjän työtä, mm. marmorointeja, ootrausta, kultausta julkisiin (kirkkoja, ravintoloita, porraskäytäviä, risteilylaivojen ja yritysten tiloja ) rakennuksiin sekä yksityisasuntoihin.
Lavaste- ja interiöörimaalausta
Opetusta

Jertta Ratia

p. 040 592177

Nimetön, Jertta Ratia kuva Jertta Ratiasta

taideopinnot

Vapaa taidekoulu 2003 - 2004
Helsingin Taiteilijaseuran öljymaalaus- ja mestariluokka 1998 – 2008
Helsingin yliopisto, hum.kand. 1973
Leningradin valtionyliopisto 1973 - 1974, Venäjän kielen laitos

yksityisnäyttelyt

Galleria Käytävä, Kaapelitalo (2015), 2013, 2010
Arabianrannan kirjasto 2013
Galleri Theodor, Loviisa, 2013, 2009
Kaapelin galleria 2011
Galleria Dix 2009
Yleisradion Kupolikahvila 2008, 2006, 2004, 2001, 2000
Apponen, Mäntsälä, 2007
Galleria Viileä punainen 2006, 2005
Galleria Majakka 2005
Laakson sairaala 2004
Herttoniemen sairaala 2002
Galleria Ulaani 2002

yhteisnäyttelyt

(Viileä Punainen, Think Pink, 2015)
Visiitti, UKVJ, Järvenpää
Kriisi, HTS, Rantakasarmi, Suomenlinna, 2014
Konstrundan, Pop Up –galleria, Kaapelitehdas, syyskuu 2014
Saskia (Alina Sinivaaran kanssa), Tampere, 2014
Keuruun taidemuseo, Ikiliikkuja 2013
Galleria Käytävä, Hot One Hundred 2012
Galleria Viileä punainen, Sohvataulu 2011
KaaSu ry:n kesänäyttely 2011, 2010
Galleri Theodor, Loviisa, 2010, 2013
Galleria Ferin, Crossing and Cearing 2010
Ruotsinpyhtään Ruukin Tallinvintti 2009, 2010
Tuomiokirkon krypta, Lauantaiateljee, Taivas ja maa 2009
Kaapelin taiteilijoiden kesänäyttely 2009, 2008, 2007, 2006
Mäntsälän taideyhdistyksen vuosinäyttely, Apponen 2008
Galleria Viileä punainen, Musta neliö 2007
Galleria Käytävä, Sirkku ja Jertta, 2007
Herttoniemen sairaala, Lauantaiateljee, maisemia 2007
Monte Graniticon näyttelysali, Siliqua, Sardinia, Lauantaiateljee, 2006
Laakson sairaala, Lauantaiateljee, 2006
Malmitalon galleria (Helsingin Taiteilijaseuran kurssikeskuksen mestariluokka) 2005
Sanomatalon mediatori, Lauantaiateljee, 2005
Helsingin Taiteilijaseuran kurssikeskuksen 30-vuotisnäyttely, Kaapelitalo, 2004

opintomatkat

Sardinia 2006, Malcesine, Italia 2005, Vanha Valamo 2004

jäsenyydet

Helsingin Taiteilijaseura, Taidemaalariliitto (kokelasjäsen), KaaSu ry, Loviisan Seudun
Taideyhdistys ry, Mäntsälän Taideyhdistys ry

CV

Päivi Uljas
s. 3.9.1960
Lauhatie 2A1
01300 VANTAA

044-3030960
Huolten yläpuolella, Päivi Uljas kuva Päivi Uljaasta

OPINNOT

2003-2004 Vapaa Taidekoulu, Maalaus I vuosikurssi
2002-2003 Vapaa Taidekoulu, Värin hahmotus I ja II
2001-2004 Vantaan aikuisopisto/Vantaan taiteilijaseura, Mestariluokka
1982-1984 Markkinointi-instituutti, Mainonnan ja markkinoinnin tutkinto MAT
1980-1981 Markkinointi-instituutti, Mainonnan perustutkinto
1979 Vantaanjoen lukio, Yo

NÄYTTELYT

2014 Galleria viileä punainen, NÄKEMIIN ENSI KESÄNÄ
2013 Galleria viileä punainen, Ruusuja ainakin
2013 Galleria viileä punainen, Perhoselta
2009 Vantaan aikuisopiston taidekeskus, PISTO-galleria, Veden ilmeitä
2009 Galleria viileä punainen, Kesä jonka sain
2008 ANT gallery, Risto Laasimo, Ritva Larsson, Kristiina Parviainen, Minja Revonkorpi, Johanna Sinkkonen, Päivi Uljas, Heli Vepsäläinen,
Me ei olla kilttejä enää
2007 Galleria viileä punainen, Tämä hetki
2005 Galleria viileä punainen, Kukkaklubi
2005 Galleria Gjutars, Eeva Korhonen, Kaija Komsi, Päivi Uljas, MUISTAN
2004 Galleria Gjutars, Mestariluokka: Toinen kattaus
2003 Galleria Gjutars, Mestariluokka: Väriin piirretty viiva


Hiding_in_the_colorfields Huolten_ylapuolella Kepeydesta4
Hiding in the
colorfields
Tuula Aalto
Huolten yläpuolella
Päivi Uljas
Kepeydestä 4
Eeva Kokki
Kepeydesta_1 Luonnon_kruunu Nimeton
Kepeydestä 1
Eeva Kokki
Luonnon kruunu
Päivi Uljas
Nimetön
Jertta Ratia
Second_nature Thinking Ylöspain
Second nature
Jari Järnström
Thinking
Jari Järnström
Ylöspäin
Jertta Ratia
logo

Tuula Aalto
Jari Järnström
Eeva Kokki
Jertta Ratia
Päivi Uljas

edellinen näyttely paluu näyttelyluetteloon paluu pääsivulleseuraava näyttely