Anu Eskelin
Le Marche fiabesche
Maalauksia
2.-21.8.11

Le Marche fiabesche, Anu Eskelin kuva Anu Eskelinistä

Le Marche fiebesche – Satumainen Marche

”Miten tästäkin maalauksesta tuli taas näin värikäs?” mietin usein. Hassua, sillä pidän hillityistä, vähäeleisistä, hiljaisuutta henkivistä maalauksista, joita katselen mielelläni muiden taiteilijoiden tekeminä.

Omat kankaani sen sijaan huutavat väriä. Aloitan maalaamiseni sekoittamalla toisiinsa sointuvia värejä, kirkkaita, tummia, harmonisia ja vastavärejä. Kaikki alkaa väreistä ja muistikuvista. Pian kangas peittyy värien massaan. Syntyy kuvia, maisemia, abstrahoituja hahmoja – elämää.

Ajatukseni ovat Italiassa, kauniissa Marchen maakunnassa, jonka kohtalo asetti matkamme päämääräksi vuonna 2004. Tuo alue on ollut siitä lähtien omani muutaman viikon ajan vuosittain, mielessäni se on päivittäin, juurtunut aivosolukoihini tullakseen esille maalauksissani uudestaan ja uudestaan.

Le Marche fiabesche – Satumainen Marche, olkoon oodi tuolle kauniille maakunnalle, sen moni-ilmeiselle ja vaihtelevalle luonnolle, ihanille ihmisille, joihin lomiemme aikana olemme tutustuneet, italian kielelle, jota hartaasti haluaisin oppia ymmärtämään ja puhumaan paremmin.

Maalauksissani näen ja koen tämän kaiken. Toivon, että jokainen, joka pysähtyy katsomaan töitäni, voisi löytää osan omaa maailmansa niistä.

Marche pysyy aina mielessäni, vaikka kuljenkin elämässäni ja matkoillani nyt toiseen suuntaan. Mieleni tulee olemaan Italiassa edelleen, seuraavaksi Ligurian alueella, juuri vuokralle toistaiseksi saatu lomakotimme sijaitsee Rovegnossa. Näin on käynyt, unelmat toteutuvat kun niihin oikein uskoo ja minä olen uskonut.


CV

Eskelin, Anu
Näsiätie 7 B
01300 Vantaa
Puh/tel: + 358 50 3089886
e-mail:
www.anueskelin.com


TAIDEOPINNOT

2009 – 2011
Alfa-Art taideoppilaitos (2. ja 3. luokka), kuvataiteilija
2007 - 2009
Pekka Halosen akatemia, Kuvataiteen syventävä linja ja jatkolinjat
2008
Pekka Halosen akatemia, taidegrafiikan kesäkurssi
2004 - 2007
Vantaan aikuisopisto, taidegrafiikka
2002 - 2006
Kuvataiteen perusteet I-IV, Vantaan aikuisopisto, erikoistuminen taidegrafiikkaan

Lisäksi useita grafiikan, keramiikan ja piirustuksen kursseja, Helsingin taiteilijaseuran,
Keramiikkakeskus Septarian ja Vantaan aikuisopiston järjestäminä vuosien varrella.


YHTEIS/RYHMÄNÄYTTELYT

2011
Alfa-Art taideoppilaitoksen oppilaiden lopputyönäyttely, Kaapeli Helsinki
2010
Valoljuslight, Vantaa,Vantaan taiteilijaseura ry, kutsunäyttely
2009
Taiteilijat Flamingossa, Vantaa,Vantaan taiteilijaseura ry, kutsunäyttely
2009
Keravan kartano, ”Kasvun ihme”- kesänäyttely, KuumArt ry
2008
Keravan kartano, ”Aaveita ja haaveita”- kesänäyttely, KuumArt ry
2008
Lähellä ihmistä, Vantaan taiteilijaseura ry:n näyttely Tikkurilan keskustassa Vantaalla
2008
Gustavelund, Tuusula KuumArt ry:n kevätnäyttely
2007
Pekka Halosen akatemia, Tuusula, ”Sisujen” päätösnäyttely
2006-2011
Galleria Gjutars, Vantaan taiteilijaseura ry:n kesä- ja joulunäyttelyt


YKSITYISNÄYTTELYT

2011
Kuukauden seinä, Galleria Gjutars (toukokuu), Vantaa
2009
Galleria Alli, ”Iloa ilmassa”, Kerava
2009
Peijas-Rekolan sairaala, Vantaa
2009
Tikkurilan hammaslääkärikeskus, Vantaa
2009
Galleria Gjutars, ”Oven takana tarina ja muita monotypioita”, Vantaa
2009
Taidekehystämö Henriikka, Järvenpää
2008
Tikkurilan hammaslääkärikeskus, Vantaa
2008
Ravintola Huili, Järvenpää
2008
Galleria Alli, ”Via Ripa Bianca”, Kerava


TULEVAT NÄYTTELYT

8/2011
Le Marche fiabesche, maalauksia Galleria Viileä Punainen, Helsinki
9/2011
Vantaan taiteilijaseura ry, ryhmänäyttely Berchtoldvilla, Salzburg, Itävalta
7/2012
Maalauksia, Galleria Kapriisi, Tampere


JÄSENYYDET

Vantaan taiteilijaseura ry
KuumArt ry
Suomen Taideyhdistys ry


MUU TOIMINTA

Vantaan taiteilijaseura ry:n residenssitoimikunnan jäsen vuodesta 2009


APURAHAT

2008
Vantaan kaupungin taiteilija-apuraha


RESIDENSSITYÖSKENTELY

Budapest, Unkari, kesäkuu 2010
Grassina, Italia elokuu 2009


TEOKSIA KOKOELMISSA JA JULKISISSA TILOISSA

VAV Oy (Vantaan Kaupunki)
Gallerie Budapest, Unkari
Yksityiskokoelmat



Le_Marche_fiabesche Lonely_rider Pienen_ponnistus
Le Marche fiabesche Lonely rider Pienen ponnistus
Redhead Sopusointu Sumussa
Redhead Sopusointu, L´armonia Sumussa, Nella nebbia
logo

Anu Eskelin

edellinen näyttely paluu näyttelyluetteloon paluu pääsivulleseuraava näyttely