Tapio Nyyssönen
Matkahattuja
Maalauksia
28.4.-17.5.

Aloin tehdä hattumaalauksia pari vuotta sitten, kun lähes mustavalkoiset suuremmat mieshahmomaalaukset alkoivat näyttää synkistelyltä. Halusin luoda vastapainoksi värikkäämpää, iloisempaa kuvamaailmaa. Kävi niin, että hattumaalaukset alkoivat elää omaa elämäänsä. Joku sanoi, että eräs hattumaalaus toi mieleen Wienin. Toisen mielestä yksi maalaus muistutti Lontoota. Kirjoitin nimet maalauksiin. Niistä tuli matkahattumaalauksia. Kaikissa ei ole tekstiä. Niihin voin lisätä nimen, jos katsoja saa minut vakuuttuneeksi mielipiteestään.

Siinä vaiheessa vaimoni ja minä suunnittelimme usein matkoja. Mietimme minne kulloinkin haluaisimme päästä. Teimme nojatuolimatkoja ja katselimme karttakirjaa. Keskustelimme ja ideoimme mihin kaupunkiin halusimme tutustua. Olemme käyneet yhdessä Sorrentossa, Barcelonassa, Sotzopolissa, Bulgariassa ja viimeksi tänä keväänä Roomassa. Matkustaminen on upeaa, mahtavaa. Haluamme vielä käydä monessa paikassa, niin kauan kuin terveyttä riittää, näkee ja kuulee.

Hattumaalaukset tulevat mielikuvituksesta, muistoista, alitajunnasta. Niiden tunnelmat vaihtelevat, ne ovat eri värisiä ja niissä on häivähdys ihmistä. Yleensä kasvoja ei ole kuvattu, ainakaan kokonaan. Ne muodostavat tietyllä tavalla jatkumon, kokonaistaideteoksen. Niitä maalatessa on usein kuplivan keveä olo. Niillä on ainakin tekijälleen rentouttava ja virkistävä vaikutus. Ehkä ne synnyttävät myös katselijassa voimakkaan kaukokaipuun, halun matkustaa, nähdä ja kokea. Maailma on rikas, täyteläinen, rönsyilevän värikäs ja uskomattoman monimuotoinen ja mutkikas. Se on joskus viiltävän kaunis tai hillittömän rujo. Kaukana unessa tai korkealla lentokoneessa kohoaa kaupunkien ylle toiveiden sateenkaari kuin viuhka.

CV

Tapio Nyyssönen