"Lyhyesti sanoen tämä oppi on siinä, että ihminen kärsii, koska hän haluaa omistaa ja itsellään pidättää sellaista mikä on olemukseltaan katoavaa. Tärkein tällaisista pysymättömistä asioista on hänen persoonansa, sillä se on hänen linnansa, johon hän voi vetäytyä ja josta käsin hän voi asettautua vastustamaan ulkopuolisia voimia.

Ihminen uskoo, että tämä varustettu ja eristetty asema on parhain keino saavuttaa onnea; että se tekee hänet kykeneväksi taistelemaan muutoksia vastaa, auttaa häntä hänen pyrkimyksissään säilyttää miellyttävät asiat, sulkea pois kärsimys ja muovailla olosuhteet mielensä mukaan. Lyhyesti; se on hänen keinonsa vastustaa elämää. Buddha opetti, että kaikki asiat, niihin luettuna myös tämä linna, ovat olemukseltaan pysymättömiä ja että niin pian kuin ihminen yrittää pidättää niitä itsellään, ne liukenevat pois. Tämä omistamistoiveen särkyminen on kärsimyksen välitön syy. Mutta Buddha meni vielä pidemmälle osoittaen perimmäisenä syynä olevan sen harhaluulon, että ihminen saattaisi eristää itsensä elämästä. Harhanomainen eristäyminen tosin saadaan aikaan, kun ihminen samaistaa itsensä linnan, persoonallisuuden kanssa. Mutta koska tämä linnake on pysymätön, siinä ei asusta mitään todellisuutta, siinä ei ole itseluontoa eikä se ole Itse sen enempää kuin mikään muukaan muuttuva olento.

Mikä sitten on Itse? Buddha pysyi vaiti, kun häneltä tätä kysyttiin, mutta opetti, että tämän asian voi ihminen tajuta vasta sitten, kun ei enää samaista itseään persoonansa kanssa, kun ei enää vastusta ulkopuolista maailmaa varustuksestaan käsin, kun on tehnyt lopun vihamielisyydestään maailmaa kohtaan.

Vastaan tuota eristyneisyyden filosofiaa Buddha julisti kaikkien elävien olentojen yhteenkuuluvuutta ja kehotti seuraajiaan asettamaan vihamielisyyden tilalle jumalallisen rakastavan säälin. Tämän opetuksen käytäntöön soveltaminen saattaa ihmisen nirvanatilaan, kärsimyksen loppumiseen ja itsekkyyden sammumiseen, ikuisen autuuden olotilaan, jota mitkään sanat eivät voi kuvata."

Otteita Yrjö Kallisen teoksesta Tässä ja nyt.

Martti Suomela