Kristiina Kellokoski
Lohikäärmegrafiikkaa
7.-26.4.

Työskentely
Teen grafiikkaa hyvin perinteisiin menetelmin, vanhanaikaisilla menetelmillä kuparilevyä käyttäen, kunnianosoituksena vanhoille mestareille. Käytän vahoja, hartseja, tärpättiä ja muita myrkyllisiä aineita, tietysti varoen. Niissä voin kuulla ikiaikaisten tekijöiden äänen puhuttelevan minua. Rakastan piirtämistä vahatulle ja noetulle kuparipinnalle. Piirrin lentää kuin itsestään mustalla pehmeällä vahalla.

Taiteilijan henki
Jo nuorena arkkitehtiopiskelijana kiersin Tapanilaa pientalotutkimuksen merkeissä. Rakastuin päätäpahkaa taitekattoisiiin miniatyyrirakennuksiin, käkkyräisiin omenapuihin ja pienenpieniin tontteihin, joita kiersivät naavaiset rapistuneet aidat. Rakennusten monimuotoisuus ja kattojen laskosten mielikuvituksellisuus sai minut painamaan ne mieleeni lähtemättömästi. Sieltä ne putkahtivat kuparilaatoille lohikäärmeiden seuraksi, kun tuli se aika. Minulle talot edustavat elämäni sisältöä, olenhan myös arkkitehti. Lohikäärmeet ovat taistelleet kipujani vastaan jo pari vuosikymmentä. Kun on hyvä hetki talot peittävät koko piirroksen ja lohikäärmeet haipuvat taivaalle pieninä. Joskus lohikäärmeet valloittavat vaarallisina ja kaikkivoipina kaiken maailmassani. Lohikäärmeillä on kuitenkin hyvä henki, ne edustavat vettä ja sen parantavaa ja kasvua elähdyttävää kykyä. Kun lohikäärmeet ottavat vallan on siitä leikki kaukana, vaikka niiden tanssi nouseekin kevyesti kaiken maallisen yläpuolelle. Kuvani ovat tarinoita, vertauskuvia arjen taisteluista. Juhlaa ovat kuvat itsessään, niin tervehdyttävää on niiden tekeminen ja siinä onnistuminen. Se on suuri onni ja etuoikeus. Hyvää mieltä on, jos sitä pystyy jakamaan.

Elämä on täynnä jännittäviä olentoja, annoin niille omanlaiseni kasvot, jotka ovat mielikuvitukseni tuotetta, muistoista sikiäviä, elämän rönsyistä kasvavia. Tietysti vaikutteita on matkan varrelta hankittu, niinkuin ystäviä, sukulaisia ja kylänmiehiä. Taloja on kaikeksi.

ANSIOLUETTELO

Kristiina Kellokoski