Henriette Ahlgrén
Lasimajat - pieniä tarinoita
16.10.-2.11.2007

Odotusta, Henriette Ahlgrén kuva Henriette Ahlgrénista

Varsinainen työskentelytekniikkani on perinteinen öljy kankaallle, vaihdellen temperan ja joskus akryylin kanssa.

Lasimaja-aiheet kiteytyivät lopullisesti kesällä 2006 vieraillessani Kuhmalahdella ihastuttavalla niemekkeellä, jossa oli ikkunalasista tehty pieni maja, jota kutsuttiin "ilotaloksi". Aiheena lasi - sen heijastukset, läpinäkyvyys ja läpinäkymättömyys - on kiehtonut minua jo kauan ja aiheeseen liittyviä kuvia olen tehnyt aiemminkin.

Lasin heijastukset jokainen voi tulkita omalla tavallaan, löytää oman sielunsa peilin, miksi ei myös yhteiskunnan peilin. Lasi myös peittää ja kätkee. Mielikuvituksen avulla voi arvailla mitä sieltä mahdollisesti voi löytyä.

Maalaukseni ovat tulkintoja, joilla pyrin vangitsemaan tunteita, tunnelmaa, väriä, valoa, sanomaa. En mielelläni selittele töitäni, jokainen katsoja muodostaa näkemästään kokemuksensa ja mieltymyksensä mukaan oman tarinansa.


CV

Ahlgrén, Henriette Alina
asuu ja työskentelee Helsingissä


Taideopinnot

1971-1972
Taideteollinen oppilaitos, Helsinki
1984-2006
Päivölän kansanopiston maalauskursseja ja leirejä:
maisema-, talvi-, ruska- ja muotokuvamaalausta,
luentoja, teoriaa, historiaa
1987-1988
Croquis-piirustus, elävä malli, Vapaa taidekoulu, Helsinki
1997, 1999
Kiinalaista tussi- ja akvarellimaalausta,
Kiinan Keskuskuvataideakatemia, Guiyang - Beijing, Kiina
2002
Kiinalaista tussi- ja akvarellimaalausta, Lijiang, Kiina
2004
Kiinalaista tussi- ja akvarellimaalausta,
Kiinan Kuvataideakatemian johtava opettaja Zhao Ning Anin, Helsinki


Taiteelliseen toimintaan liittyvät opiskelu- ja työskentelymatkat

2007
Villa Török, Felsöörs, Unkari
2005
Provance, Italia
2004
Cesannen maisemat, Aix un Provance, Ranska
2004
Valo ja väri, Guarda, Sveitsi
2001
Analipsi, Kreeta
2000
Maisemamaalausta, Kolga, Viro


Yksityisnäyttelyt

2007
Lasimajat - pieniä tarinoita, Galleria viileä punainen, Helsinki
2007
Kanamainen juttu, Galleria Taidehautomo, Helsinki
2006
Luonnosta luonnollisesti, Galleria Stoa, Helsinki
2005
Elokuun taiteilija, Vallilan terveystalo, Helsinki
2005
Huhtikuun taiteilija, Yleisradio, Helsinki
2004
Kuukauden taiteilija, Ravintola Kampin Kesti, Helsinki
2001
Vuodenaikoja - tunnelmia, Mäntymäen mökki, Helsinki
1998
Kuukauden taiteilija, Yleisradio, Helsinki
1996
Kuukauden taiteilija, Yleisradio, Helsinki
1993
Koloristit, Galleria Ruoko, Helsinki


Tulevat yksityisnäyttelyt

2008/5
Kuukauden taiteilija, Olkkalan Kartano, Vihti


Ryhmänäyttelyt

2007
I love Helsinki, Galleria Rantakasarmi,
Helsingin Taiteilijaseuran kesänäyttely Suomenlinnassa, Helsinki
2006
Maaseudun Maisema ja Kulttuuriperinne Ry:n
10-vuotisjuhlanäyttely, Nokia
2005
Tärpättitytöt, Lauttasaaren kirjasto, Helsinki
2002
Vesi-näyttely, Kaapelitehdas, Helsinki
1998
OKO Pankki, pääkonttori, Helsinki
1997
Kiinankävijät, Käytävägalleria, Kaapelitehdas, Helsinki
1996
Päivölän taiteilijat, SPR Veripalvelu, Helsinki
1991
Päivölän taiteilijat, SPR Veripalvelu, Helsinki
1984
Yleisradion taidekerho, SPR Veripalvelu, Helsinki


Ulkomaiset ryhmänäyttelyt

1999
Walking into China, Galleria Vanha Valtionarkisto, Beijing, Kiina
1999
Walking into China, Galleria Guiyang, Guiyang, Kiina


Yhteisnäyttelyt

2007
Raision kaupungin näyttelytila, Raisio
2006
Sanomatalo, Helsinki
2003
Kaapelitehdas, Valssaamo, Helsinki
2002
Taidevintti, Vääksy
1999
Taarasti, Nastola
1998
Poleeni, Pieksämäki
1997
Kaapelitehdas, Puristamo, Helsinki


Apurahat

1998
Castrén-säätiön apuraha
1997
Valtion Laitosten ja Yhtiöiden Toimihenkilöliiton apuraha Kiinan matkaa varten


Jäsenyydet


Helsingin Taiteilijaseura ry

Tapaus ry, Helsinki



Astu_sisaan_II Isoaidin_suosikki Korento2 Kuin_kimalaiset Lounaan_jaljilta
Astu sisään II Isoäidin
suosikki
sarjasta
Sammakot ja
korennot
Kuin kimalaiset Lounaan jäljiltä
Menneen_ajan_nykypaivaa_II Odotusta Sammakko7 Sammakko8 Ulkoilemassa
Menneen ajan
nykypäivää II
Odotusta sarjasta
Sammakot ja
korennot
sarjasta
Sammakot ja
korennot
Ulkoilemassa
logo

Henriette Ahlgrén

edellinen näyttely paluu näyttelyluetteloon paluu pääsivulleseuraava näyttely